Olemme aktiivinen ja ajan tasalla pysyvä valokuvauskerho (perustettu v. 1977) ja haluamme olla sellainen myös tulevaisuudessa.

1970-luvun alussa suureen suosioon noussut Olari kasvoi nopeasti ja asukasrakenne oli varsin nuorisovoittoinen. Muutama valokuvauksen ystävä tutustui toisiinsa Olari-Foton tiskin ääressä ja kerho syntyi 1976. Varsinaisena kokoontumistilana toimi aluksi Olarin talvipuutarhan kerhotila, myöhemmin Femman Bunkkeri Ylistörmä 5:ssä.
Oma suurennuskone ja diaprojektori hankittiin Olarin Lions-clubin tuella ja kun vielä KOP lahjoitti edelleen käytössä olevan kiertopalkinnon, olivat toiminnalliset puitteet seuratoimintaan kelvolliset. Vain oma tila puuttui. Lopulta vuonna 1979 päästiin uuteen Kuitinmäen nuorisotilaan ja seuraavana vuonna valmistui samaan tilaan myös pimiö. Espoon kaupungin toiminta-avustuksen ja jäsenmaksujen varassa toiminta sai vakiintuneen ohjelmallisen muotonsa.
Jäseniä oli parhaimmillaan 35-40 henkeä, joista kokouksiin ehti noin 10 jäsentä, vuosimaksu oli 15 mk. Matkakuvat, kilpailut, pimiötyöskentely ja erilaiset esitelmät vetivät jäseniä kahdesti kuussa kokoukseen. Näyttelyitä järjestettiin lähes vuosittain. Mutta ennen muuta kuvausretket keräsivät aktiivisimmat yhteen, aluksi paikalliskohteiden ääreen, sitten Fiskarsin ja Porvoon suuntaan ja lopulta Eestiin ja Ruotsiin suuntautuneille retkille. Nykyään kokouksiin saapuu säännöllisesti 10-15 jäsentä.
Kuvaustekniikan muutokset ovat aina tuoneet oman suolansa yhdistyksen toiminnassa. Vanhat kuvaajat ovat notkeasti omaksuneet uuden tekniikan. Suurin haaste kamerakerhoille taitaa olla uusi some-sukupolvi, jota kiinnostaa kuvaamisessa erityisesti kuvan jakamisen nopeus. Entäpä kuvallinen kerronta? Jäsensivustomme on www.olarinkamerat.net. Olarin Kamerat ry kuuluu Suomen Kameraseurojen Liittoon.
Digikuvanäyttely Ison Omenan kirjastossa 13.10.-26.10.2025 yhdessä Soukan Kameroitten kanssa

Jäseneksi liittyminen on helppoa: tule mukaan sivuillamme ilmoitettuun toimintaan.
Jäsenmaksu 30 € / vuosi, maksun suoritus maaliskuun loppuun mennessä tilille Fi71 6601 0001 0214 50, maksun saaja Olarin kamerat ry.
Yhdistyksen säännöt (linkki): saannot
Olarin kamerat on SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY:n jäsen. Osallistumme SKSL:n kilpailuihin. Näistä tiedotamme kokouksissamme ja osallistumisohjeet lähetämme sähköpostitse.
Olarin kamerat osallistuu Espoon valokuvayhdistysten toimintaan, mistä tärkeimpänä on vuosittainen Foto-Espoo-kilpailu. Myös yhteistyö Aurora Valon kanssa on alkanut, mistä tuloksena on esim. Auroratalon Camera Obscura -näyttely v. 2025.